Ja mehän selviämme

Noniin, laulakaa kaikki mukana:

Risin' up, back on the street
Did my time, took my chances
Went the distance, now I'm back on my feet
Just four women and their will to survive

Siellähän se soi, meidän oma taistelubiisimme, Paul Ankan karismaattisena versiona. Inuitio ja sattuma ovat ihania asioita.

Mutta se oli vasta finaalissa, sitä ennen ehti olla muutama jännittävä kierros. Ensimmäinen oli elokuvatähti-aiheinen. Kavoin jostain esiin agenttikomedia Austin Powersin, vaikken sitä olekaan nähnyt. Toinen kysymys meni täysin väärin, ja Raisa, oma suomiromantiikan spesialistimme, löysi tietty Eino Leinon sanoituksen. Huilumiestä haettiin Vesku Loirin Euroviisu-biisinä, olisi yhtä hyvin voinut olla arvaamamme Hanuri ja torvi. Neljännen kysymyksen vastaukset löytyivät helposti, ja saipa looginen päättely riemuvoiton kun Fifth Elementin kautta keksimme Willisin Brucen ykkösbiisin laulajaksi. 5,5 pistettä kokosimme, riemuvoitto meille.

Puuhapaperi oli ihana, lisää tällaisia! Nelipäinen joukkomme löi päät yhteen ja jokainen järjesteli kirjaimia omalla suttupaperillaan. Vain levyjen nimiin jäi aukkoja. Pisan halpa banjo oli suosikkianagrammini.

Kakkoskierros. Voihan munuus. Miesvahvistuksemme viimehetken käänteentekevä saapuminen toi meille ne muutamat arvokkaat pisteet, jotka ponnitivat meidät juuri ja juuri finaalirajan yli. Siitäkös riemu ratkesi - illan tavoite saavutettu.

Jossain tässä välissä pöytäämme änkesi häirikkö, joka yritti myydä takkiaan ja söi sottaisesti sandwichiään. Lähdimme evakkoon ja jonkin ajan päästä mies saateltiin todellisen amatsonin ottein ulos. Aplodit ansaittu.

Finaali oli hauskasti koottu, ja se alussamainittu Eye of the Tiger oli pöydässämme todellinen tunnelmannostattaja. Rocky oli kolmonen eikä kakkonen, Taisto Ahlgrenistä emme tainneet olla kuulleetkaan, Popeda oli tehnyt triplasti arvaamamme määrän levyjä ja Lordihan se olisi taas ollut vastaus eikä Jari Sillanpää.

Mutta viides sija 4,25 pisteellä irtosi!
This is the cream of the fight!

Kiitos tuomareille!