19.2.2009

Kullan hohtoinen Avohylly

Musavisa 18.2.2009

Avohyllyllä oli varsin täyttä, joten perustimme rinnalle taistelemaan uuden joukkueen nimeltä Lepard 42. Ilta sujuikin varsin mainiosti meidän kannustaessa toisiamme.

Viiden voimin selvitimme ekalla kierroksella Ozzyn ja Black Sabbathin. Kakkos kysymykseen Hämis päätteli hienosti Japanin, muuten jäimme nollille. Kemopetrol ei aiheuttanut hyllyläisille ongelmaa, mutta siihen liittyvät kysymykset kyllä. Slowed Down- albumi saatiin rustattua paperiin kumminkin. Hämid sai loistaa lisää U2:n kohdalla ja napauttelikin täydet pisteet neloskysymykseen. Valittettavasti emme tienneet mitään Joe Satrianista, vaikka se kauniilta kuulostikin. Uudelleen laskettuna saimme 7+. Hieno alku illalle.

Kakkoskierroksella yhteistuumin tiesimme John Fogertyn ja CCR:n. Pink Floydin Dark Side Of The Moon- levyltä tuleva biisi herätteli minutkin puuhiksen syövereistä. Hämiksen loistoveikkaus/lähestulkoon tieto listaviikoista, 728, meni tarpeeksi lähelle tuoden meille pisteen. Seitsemäs sinetti löytyi, mutta muuten nolla pistettä loppukierroksesta. Kysymysten vastauksista 6- ja puuhiksesta 5 oikein eli 1+ , teki yhteensä 7 pisteetä, riemukulku jatkukoon, voitonmarssi alkakoon!

Finaalipaikka tiedossa, aloimme tuuletella kevään ekaa kausitilastopistettä. T-J huomautti, että saimme viimeviikolla tuomarointipisteen, jota älypääosasto avohyllystä ei tietenkään ollut tajunnut ja ilo sen kuin yltyi. Finaalissa ekaan kysymykseen meni oikein vain tuomarin vihjein selvitetty Tivoli. Emiliana Torrinin meidän tytöt tiesivät ja tottahan me nyt sen verran tv:tä katsotaan, että Anna Puustjärvi tiedettiin. Kolmonen meni miten meni, mutta sitten oli neiti Muikun aika heilauttaa eviään Steven Malkmusin suuntaan. Voi ilon päivää! Vikaan kysymykseen järkeiltiin pikkurilli, jotta muut sormet jäävät vapaiksi muihin soitannallisiin tarkoituksiin. Ja sieltä se sitten pamahti, yllätysten yllätys, kuin ihmeen kautta Avohylly ekaa kertaa koskaan finaalin voittoon 7:llä pisteellä!!! Vuoden tuuletukset suoritettuamme, ratkiriemukkain mielin, säntäsimme palkintojen jakoon. Ja, että peräti kolme pistettä kausitilastoon kerralla. On se vaan mukavaa joskus voittaa.

Kiitos tuomarille visasta! Hyvä visa. Hyvä vika läpsy, joka johti tilanteeseen, jossa Emskulla vaan oli niitä kaljoja.

Kultainen kikkeli rannalla hyppeli

Otsikko viittaa biisiin, jonka toi minulle ekan läpsyvoiton ever. Juuri tuon kappaleen tunnistamista varten olen elänyt ja käynyt musavisassa yli vuoden. Täyttymys. Mitäpä sitä häpeämään, että on kasikutonen ja kuuntelee uutta musiikkia.

Tarkempaa raporttia voittoisan iltamme kulusta odotellessamme voitte äänestää imitointikisaamme voittajan:


1) T. Malkmus


2) Teddy-Hämis


3) Kent-E


4) T-Jii


5) Roskilde-Raija

Sekä illan maskotti

6) Lepardi


Kiitos visan pitäjälle!
Heja sverige!